Sivistyksen teemavuosi

”Sivistyksessä on pienen kansan turva” oli J.V. Snellmanin tunnetuimpia ajatuksia. Sivistys on meille suomalaisille keskeinen käsite ja olemme aina halunneet olla snellmanilaisessa hengessä sivistyskansa. Meillä on kansan sivistysliitto ja työväen sivistysliitto, luimme pitkään sivistyssanakirjoja, yliopistot haluavat olla sivistys-yliopistoja ja eduskunnassa on sivistysvaliokunta.

Mutta mitä sivistys sitten on? Suomen kielen sana sivistys tuli nykymerkityksessään käyttöön 1820-luvulla ja pohjaa sanoihin siveä, siivo. Ehkä hieman yllättäen Suomen kieli lienee ainoa kieli maailmassa, jossa on sana ”sivistys” siinä merkityksessä kuin me sen ymmärrämme ja määrittelemme. Muissa kielissä vastaavaa termiä ei ole. Ruotsiksi sivistyksen käännös on bildning, eli koulutus, tai civilisation, joka tarkoittaa ennemminkin sivilisaatiota tai kulttuuria. Suomi-englanti sanakirja antaa käännökseksi mm. cultural tai education, jotka viittaavat eri asioihin, kuin suomen kielen sana sivistys.

Suomen kielen määritelmän mukaan sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä. Toisaalta sivistyksellä tarkoitetaan ihmisen sisäistä kehittyneisyyttä ja kypsyyttä, jolloin puhutaan ”sydämen sivistyksestä” tai viisaudesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 kansalliseksi sivistyksen teemavuodeksi, jonka tavoitteena on pyyhkiä pölyt sivistyksen päältä ja nostaa sivistys yhteiskunnalliseen keskusteluun tuottamalla uutta tietoa ja osallistamalla kansalaiset laaja- alaisesti teemavuoden tapahtumiin.

Teemavuoden tarve onkin ilmeinen. Digiteknologiat ja tekoäly hämärtävät totuuden ja keinotekoisen rajoja ja ihmisen ja koneen välistä suhdetta. Instituutiot, jotka perinteisesti ovat puolustaneet sivistystä, totuudellisuutta, luottamusta ja demokratiaa, ovat joutuneet ahtaalle. Vapaa ja riippumaton media joutuu hakemaan identiteettiään huomiotaloudessa, tiedettä ja asiantuntijuutta kyseenalaistetaan ja yliopistot ovat keskellä kulttuurikiistoja, boikotti- ja maalittamiskeskusteluja.

Mikä siis neuvoksi? Sivistys, tietenkin! Mutta mitä se pölytön sivistys tänä päivänä voisi olla? Tutkittu tieto ja siihen perustuva koulutus ovat sivistyksen perusta, mutta niiden päälle on pystyttävä rakentamaan aiempaa vahvempaa vuorovaikutusta, dialogia ja kommunikaatiota. Tieto on edelleen myös valtaa, ja nykyisin tiedon jakaminen se vasta valtaa onkin. Ihmiset suorastaan ahmivat kaikkea saatavilla olevaa tietoa verkosta, mutta mikään viranomainen tai auktoriteetti ei enää pysty valvomaan tiedon oikeellisuutta ja laatua, mitä tietoa verkossa jaetaan ja kenen toimesta. Tämä johtaa ihmisten ”kuplautumiseen”, yhteiskunnan polarisaatioon ja pahimmillaan ihmisten keskinäisen keskustelun rapautumiseen.

Demokratia ja koko sivilisaatio on aina pohjannut ihmisten kykyyn keskustella, neuvotella ja sopia, eli pyrkiä yhteisymmärrykseen ainakin kaikille yhteisistä asioista. Siksi vuorovaikutus- ja keskusteluosaaminen on sivistyksen ydin. Se vaatii hyvää tahtoa ja pyrkimystä yhteisymmärrykseen. Ja se vaatii niin yleissivistystä, opillista sivistystä kuin sydämen sivistystäkin.